Jännää – koulu alkoi taas

Jännää – koulu alkoi taas

Elokuun aurinko porottaa koulun asfalttipihalle. Pihassa odottaa hikinen ekaluokkalainen, joka itselleen vieraaseen isottelevaan ja uhittelevaan tyyliin valittaa janoaan, jaksamattomuuttaan ja painavaa reppuaan. Hetken päästä reppu lentää ehkä hiukan draaman elkein maahan. Kotona koneen äärellä kuulokkeiden takaa tiuskahtelee teini, jonka eilinen hyväntuulisuus on taas muisto vain. Työpäivän hyvä flow antaa tilaa ärtymykselle. Päätäkin vähän särkee.

Syksyn ja koulun alku on useimmille kiva juttu, mutta kuten muutokset yleensä, se ottaa helposti myös vähän voimille. Kesälomalla on saanut ottaa rennosti ja perheillä on ollut yhteistä aikaa; jaettuja hetkiä ja kokemuksia. Syksyn tullen kaikki muuttuu. Perheenjäsenet erkaantuvat omille teilleen. Kaikkien päivään mahtuu monenlaisia tilanteita ja kohtaamisia; onnistumisia ja epäonnistumisia, joita pikkukoululainenkin saa kohdata paljolti omassa varassaan.

Koulu on monella tapaa paljon vaativampi ympäristö kuin vaikkapa vielä päiväkoti. Jo pelkästään sosiaalisena ympäristönä se on suuri ja kätkee sisäänsä vertailukulttuurin. Vertailua tapahtuu koulussa luonnollisesti osaamisen ja taitojen suhteen, mutta oppilaiden kesken vertaillaan monia muitakin asioita. Kysymys hyväksytyksi tulemisesta ja omasta asemasta ryhmässä on vahvasti läsnä. Lapselta odotetaan myös kasvavasti keskittymiskykyä, vastuuta ja itsenäisyyttä. Lapsi on koulussa siis monenlaisten opillisten mutta myös sosiaalisten ja emotionaalisten haasteiden keskellä.

Siksi olisikin tärkeää, että kotona vanhemmat jaksaisivat omien paineiden ja kiireisenkin arjen keskellä olla lapsilleen riittävästi läsnä ja osoittaa kiinnostusta, lämpöä, hyväksyntää ja arvostusta. Tähän liittyy keskeisesti myös aikuisen kyky rauhoittaa itsensä silloin, kun omat tunteet meinaavat ottaa ylivallan.

Joillekin lapsille koulu tai ylipäänsä elämä on haastavampaa kuin toisille. Silloin saatetaan tarvita koulupsykologin apua. Vaikka koulupsykologin luo päädytään yleensä jonkun huolen tai ongelman seurauksena, pyrkii psykologi aina näkemään myös huolien taakse, ja kohtaamaan jokaisen lapsen tai nuoren omana erityisenä itsenään ja arvostaen. On esimerkiksi tilanteita, että sekä opettaja että vanhemmat katsovat lasta tai nuorta oman uupumuksen ja huolen sumentamien silmien läpi. Silloin psykologilla voi olla äärimmäisen tärkeä rooli nähdä – ja myös nostaa esiin – kaikki ne vahvuudet, joita lapsesta tai nuoresta löytyy. Tämä voi olla hyvin voimaannuttavaa lapselle/nuorelle itselleen ja se voi parhaassa tapauksessa avata myös muiden silmät näkemään lapsessa olevan hyvän.

Kirjoittaja on Poijun psykologi Anna-Maija Kuistio.